Meitä yhdistää muukin kuin lempirypäle!

Meitä yhdistää muukin kuin lempirypäle!

Alkanut syksy on uusien ryhmien, tuttavuuksien, porukoiden ja miksei jopa ystävyyksien muodostumisen aikaa. Ainakin lukukautensa aloittaneet korkeakouluopiskelijat ovat kokoontuneet kampuksien maamerkkien ympärille ja kahviloiden nurkkiin. He ottavat tuutoreiden avustuksella ensimmäisiä hieman arkoja katseita toisiaan kohti: tämä on se jengi jolla lähdetään yhdessä eteenpäin.

Uuden ryhmän tai yhteisön muodostuessa tuomme esiin haluamamme piirteet. Emme uskalla tai välttämättä haluakaan heti näyttää ns. todellista minäämme ja se on varsin luonnollista. Kerromme itsestämme asioita, joita oletamme uudessa ryhmässä arvostettavan tai joiden kautta pääsy ryhmän jäseneksi on turvattu.

Vaan entä kaikki ne mainiot tyypit, jotka eivät lähtökohtaisesti koe halua lähteä baariin tai joiden OPM ei sisällä alkoholia? Miten tutustut heihin? Jäävätkö he ryhmän ulkopuolelle?

Hyvät tuttavuudet ja ystävyyssuhteet perustuvat kuitenkin vastavuoroisuudelle: minulle vasta tuntematon ihminen uskaltaa jakaa itsestään jotain uutta tietoa, ja minä puolestani kerron hänelle jotain samanarvoista itsestäni. Ryhmien liima syntyy yhteisistä kokemuksista ja siitä, että tiedämme ja tunnemme toisemme.

Parhaimmat ystävyyssuhteet syntyvät jatkojen jälkeen hesepullan äärellä?

”Hei muistaks kun eilen olit sillein et joo… Ja sit oltii jo porukalla et todellakin niiku…?” Bileillan jälkeinen jaettu krapula yhdistää ja syvimmät opiskeluaikaiset ystävyyssuhteet luodaan jatkojen jälkeen hesepullan äärellä. Tämä on varmasti osin totta. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että olemme alkoholin avuin päässeet näkemään uusien opiskelukavereidemme todellista minää.

Alkoholi on omiaan kiihdyttämään hitaahkolta ja vaivaannuttavalta tuntuvaa tutustumisprosessia. Se auttaa löysentämään kielenkantoja ja pääsemme yhdessä kertomaan toisillemme itsestämme kenties enemmän, kuin mikä kampuksen lounasraasteen ääressä tuntuisi luontevalta. Ja kappas, seuraavana aamuna koemme tuntevamme uuden ryhmän jäseniin yhteenkuuluvuutta jo astetta enemmän kuin aiemmin. Kenties uusi pubikierros auttaisi vielä syventämään tätä sidettä?

Vaan entä kaikki ne mainiot tyypit, jotka eivät lähtökohtaisesti koe halua lähteä baariin tai joiden OPM ei sisällä alkoholia? Miten tutustut heihin? Jäävätkö he ryhmän ulkopuolelle?

Haasta itsesi tutustumaan

Haastankin sinut, olitpa tuutori, uusi ryhmän jäsen tai mikset jo jonkin ryhmän ennestään tuttu tyyppi: älä tuputa alkoholia, vaan kannusta rohkeasti tutustumaan muihin ilman päihteitä. Meitä yhdistää niin moni muukin kiinnostava seikka, kuin lempirypäle tai oluen humalointi. Kaivakaa niitä ryhmässä esiin! Yhteisöpedagogi ja Yhdessä yhteisöksi -hankkeen vapaaehtoinen Vertti Koivula listasi ideoita joilla päästä vauhtiin:

1. Docventures-illat
Riku Rantalan ja Tunna Milonofin Docventures-sarja käynnistyy Yle Areenassa ja Yle TV 2:ssa tiistaisin 22.10. alkaen. Laittakaa pystyyn koti- tai kampuskatsomo! Voit myös kannustaa omaa yhteisöäsi osallistumaan somekeskusteluun. Sama periaate toimii toki minkä tahansa tv-ohjelman tai Netflix-sarjan puitteissa.

2. Termarikahveille tai -kaakaolle lähiluontoon
Ei tarvitse etsiä välttämättä lähilaavua, mutta löytyisikö kaupungin laidalta puiston penkki tai nurmialue? Taloyhtiön grillikatos voi toimia myös urbaanina eväspaikkana. Entä rento kävely järvenrantaan tai kirkkopuistoon, jossa kerrata rauhassa mille uusien opintojen aloittaminen on tuntunut – lämmikkeenä termarikahvit. Mitä lähemmäs luontoa pääsette, sitä enemmän myönteisiä terveysvaikutuksia syntyy ja opintojen alun kuohunta päässä pääsee laskeutumaan. Ehkä kotimatkan voisikin puolestaan taittaa itselle ei niin tutun tyypin kanssa?

3. Amazing race -henkinen kaupunki- tai kampusseikkailu
Tuutori tai kaupungin ennestään jo tunteva voi kerätä kulttuurikohteet, bändikämpät, kirpparit ja opiskelijaystävällisimmät ravintolat yhdeksi listaksi ja merkitä kohteet karttaan. Google mapsit ryhmässä laulamaan ja lopulta yhteinen kokoontuminen oman paikallisen suurmiehen tai -naisen patsaan juurella?

4. Uuteen lajiin tutustuminen yhdessä tai vanhan lajin verestäminen uudessa kaupungissa
Missä täällä voi keilata? Entä tutustua kiipeilyyn tai käydä pelaamassa sulkapalloa? Kootkaa porukka ja käykää tekemässä lajitestauksia. Ehkä joku teistä voi ohjata, jos uusi laji kiinnostaa muita, mutta tilaisuutta kokeilla ei ole vielä tullut.

Henna Sihvonen
Kirjoittaja on Nyytin Yhdessä yhteisöksi -hankkeen koordinaattori ja haluaisi testata porukalla pakohuonepelejä.