Ammattiyhteisön kehittäminen alkaa jo opiskeluaikana

Ammattiyhteisön kehittäminen alkaa jo opiskeluaikana

Miltä opiskelijakulttuuri näyttää ammattiliiton puolelta katsottuna? Tekniikan akateemiset TEKin opiskelijatoiminnan asiantuntija Matti Vähä-Heikkilä kannustaa opiskelijayhteisöjä rikkomaan muotit ja järjestämään monipuolisia tapahtumia.

Opiskelunsa vuonna 2009 aloittanut ja 2016 diplomi-insinööriksi valmistunut Vähä-Heikkilä on havainnut opiskelijakulttuurin muuttuneen jo opiskeluaikanaan.

-Opiskelijakulttuuri on muuttunut merkittävästi. Opiskelijoiden kiire näkyy ja tapahtumat kilpailevat osallistujien mielenkiinnosta. Osallistujien saaminen tapahtumiin on haastavampaa kuin aikaisemmin ja osallistujat ovat vaativampia. Ilmainen kahvi tai ruokatarjoilu tapahtuman yhteydessä ei riitä tuomaan väkeä paikalle samalla tavalla kuin noin viisi vuotta sitten, vaan tapahtuman täytyy tarjota jotain henkilökohtaisesti merkittävää sisältöä jokaiselle osallistujalle. Aikaisemmin esiintynyt ajatus siitä, että ”kyllä opiskelija tulee paikalle, jos tarjolla on ilmaista viinaa” on hautautunut pois – viina ei enää motivoi opiskelijoita osallistumaan tapahtumiin.

TEK on tutkinut opiskelijoiden elinolosuhteiden ohella myös opiskelijatoiminnan saavutettavuutta ja laatua 2018 julkaistussa opiskelijatutkimuksessa. Lisäksi TEK on tukenut rahallisesti teknillisten alojen opiskelijoiden yhteisöjä. Miksi ammattiliiton pitäisi olla kiinnostunut opiskelijakulttuurista?

-Ammattiliiton sijaan puhuisin ammattiyhteisöstä, Vähä-Heikkilä täsmentää. -Ammattiyhteisön rakentaminen lähtee jo opiskeluajasta. Ammattiliitto voi tukea tätä rahallisesti, koulutuksellisesti tai toimimalla kokoon kutsuvana voimana. Mitä parempi ammattiyhteisö on opiskeluaikana, sitä parempi siitä tulee jatkossa tuleville jäsenille.

Työelämä ja opiskelut nivoutuvat nykyään tiiviimmin yhteen. TEKin opiskelijatutkimuksen mukaan 50% kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli töissä opintojen ohessa. Opiskelijatoiminnassa opitaan myös sellaisia työelämässä tärkeitä taitoja, joita ei opita yliopistossa.

-Elämä on yhtä kokoustamista. Ei ole ehkä maailman houkuttelevin asia sanoa ääneen, mutta oikeasti työelämässä on paljon palavereja, asiakastapaamisia, sisäisiä palavereja. Kokoustamistaitoja ei opeteta yliopistossa ja sen huomaa. Huonosti johdettuihin palavereihin tympääntyy ja hyvin johdettu kokous antaa motivoituneen tunteen.

-Työelämässä et voi välttämättä valita kenen kanssa työskentelet, mutta opiskelijatoiminta opettaa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Erilaiset ihmiset tuovat mukanaan erilaista ajattelua porukkaan. Opiskelijatoiminnassa oppii kommunikoimaan ihmisten kanssa. Hiffaa, että asiat riitelevät, eivät välttämättä ihmiset. Lisäksi opiskelijatoiminnassa oppii projektinhallintataitoja, viestintätaitoja ja opiskelijatapahtumat ovat mahdollisuus verkostoitumiselle.

Haluaisin muuttaa opiskelijakulttuuria useampia näkemyksiä ja käsityksiä tukevaksi

Verkostoituminen ei tarkoita bileissä roikkumista ja tutustumista viinan voimalla.
-TEKin opiskelijatutkimuksen mukaan nykyään toivotaan vähemmän alkoholipainotteista toimintaa, ja opiskelijat ovat valveutuneempia asian suhteen. Ennen saatettiin vielä katsoa kummasti, jos joku ei juonut, mutta nykyään onneksi vähemmän.
Vähä-Heikkilä haluaisi hälventää tapahtumien jaottelua alkoholittomiin ja alkoholillisiin.
-Alkoholittomia tapahtumia on aika vähän, mutta tapahtumissa ei pitäisi myöskään olla pakko juoda viinaa. Alkoholia saattaa olla tarjolla, mutta myös alkoholittomat on huomioitu.

Yhden suoritetun tutkinnon lisäksi opiskelijatoiminnan asiantuntijalla on vielä tutkinto-oikeudet Turkuun ja Tampereelle. Vähä-Heikkilä mieltääkin itsensä edelleen opiskelijaksi ja opiskelijatoimijaksi.
-Haluaisin muuttaa opiskelijakulttuuria useampia näkemyksiä ja käsityksiä tukevaksi. Sellaiseksi, että opiskelijat eivät pakottaisi itseään tietynlaiseen muottiin ja hyväksyisivät, jos toisetkaan eivät mahdu stereotyyppiseen käsitykseen siitä, millainen opiskelijan pitää olla. Myös kliseiset lauseet kuten ”aina ennenkin tehty näin” pitäisi unohtaa. Yliopiston tehtävä on kasvattaa opiskelijoista kriittisiä ajattelijoita ja jos siinä arkipäiväisessä yhteisön rakentamisessa kriittinen ajattelu ei toteudu, jokin on pielessä.

-Toisaalta pidän haalarikulttuurista paljon, haalarit luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mutta en osaa sanoa, aiheuttavatko ne myös painetta olla tietynlainen, kun ”edustetaan” ainejärjestöä tai kiltaa. Haalarikansaan kohdistuu vähättelyä ja oletuksia, kuten että haalarit päällä ollaan ryyppäämässä, vaikka oltaisiin menossa elokuviin. Joku saattaa tulkita runsaat haalarimerkit osoitukseksi siitä, että merkit on ansaittu bileissä käymällä ja ryyppäämällä, vaikka haalarimerkkien keräilijä olisi absolutisti. Mutta kunnes toisin todistetaan, haluaisin pitää kiinni haalarikulttuurista.

Vähä-Heikkilä kannustaa myös opiskelijajärjestöjä monipuolisuuteen ja monimuotoisuuteen.
-Järjestöjen sitsit ovat hyvin samankaltaisia keskenään – puolet lauluista ovat samoja ja joskus jopa aasinsillat ovat samoja. Kaikilla on jonkinlainen yökerhobiletapahtuma tai useampia. Toivoisin opiskelijakulttuuriin isompaa tapahtumien kirjoa. Toivoisin että oltaisiin kekseliäitä sen suhteen, millaisia tapahtumia kulttuuri voi pitää sisällään.

Aivan kaikkea Vähä-Heikkilä ei kuitenkaan ole valmis heittämään pois.
-Tahtoisin säilyttää perinteikkäitä asioita, että kaikki ei vaihtuisi aina vuosittain. Perinteisiin kannattaa suhtautua kriittisesti, mutta aivan kaikkea ei pidä heivata köykäisin perustein romukoppaan.